Kaikki uutiset
Pumput 26.02.2025

Turengin tehtaan 60-vuotinen taival

Tänä vuonna tulee täyteen 60 vuotta siitä, kun Kolmeks aloitti uuden tehtaansa rakennuttamisen Turenkiin.

Vuoden 1966 alussa käyttöönotettuun Turengin tehtaaseen tuli konttoritilojen ja suunnitteluosaston lisäksi varsinaisen tehtaan puolelle tilat kääminnälle, koneistukseen, kokoonpano- ja puristusosastolle, äänitestaukseen, lakkaukseen ja ruiskumaalaukseen.

Valmistustekniikka rupesi muuttumaan, kun koneistuksen automatisointi alkoi 1970-luvun puolivälissä.  Tuolloin Turengissa ruvettiin panostamaan entistä voimakkaammin tuotantotekniikkaan ja tuotekehitykseen, muun muassa työstökoneisiin, käämintälaitteisiin ja levytyökoneisiin.

Vielä 70- ja 80-luvuilla Turengin tehdas toimi samanaikaisesti vanhan, Kirkkonummen Masalassa sijainneen tehtaan kanssa. Vuonna 1976 kaikki koneistaminen siirrettiin Masalasta Turenkiin, mutta Kirkkonummelle jäi vielä kokoonpano.

1990 luvulla loputkin toiminnot siirrettiin pääkaupunkiseudulta Turenkiin, ainoastaan Vantaan huoltokeskus jäi Tikkurilaan. Tänä päivänä Vantaan Koivuhaassa toimii edelleen Kolmeksin toinen huoltokeskuksista.

Volyymien jatkuvan kasvun myötä Turengin tehdasta on laajennettu vuosien mittaan useaan otteeseen. Oheinen kuva on 60- ja 70-luvun vaihteesta, jolloin tehtaassa ei ollut vielä aloitettu koneistusta. Nykyään tässä osassa tehdasta toimii lähinnä erilaiset pumppukokoonpanon toiminnot.

Turengin pumpputehtaan lisäksi Kolmeksin Viron tehdas täytti viime vuonna 30 vuotta, Kiinan tehdas 20 vuotta ja Intian tehdas täyttää tänä vuonna seitsemän vuotta.